tiedän että laastari on aika repäistä

ei riitä vain näykkiä kulmia vuosien kuluessa

suojella itseään siltä kivulta

tämä haava ei parane ennenkuin se saa

hengittää

mutta se pelottaa

aivan valtavasti

sinusta irti päästäminen

minulla ei ole ketään

ei todella ketään konkreettista

olen äärettömän väsynyt

siitäkin huolimatta että uinun yli

puolet päivistäni

eikä minulla ole mitään,

mitään syytä tai tarkoitusta

vain päätöntä haahuilua sinne ja

tänne huomaamaan että tahdon

vain

pois

äkkiä

niin iso olo

läskiä selluliittia pehmeää ja höllyvää

tahtoisin leikata jokaisen ruumiinosan

itsestäni irti veitsellä

olen lihonut viime kesästä ihan kamalasti

tekee mieli ostaa se vaaka mutten

tiedä edes uskallanko katsoa paljon

paino on tällä hetkellä

olen ihan toivoton

siitepölyallergiaoireet ovat hyvin

puuduttavia ja vievät paljon voimia

niiden takia en voi lähteä lenkille

ellen halua tukehtua metsässä omiin

aivastuksiini ja hengenahdistuksiini

tänä kesänä en voi olla bikineissä

en vain voi

vaikka miten haluaisin niin en kykene

hyväksymään vartaloani näin

haluan l a i h t u a

tahdon -10kg, ainakin

enkä silloinkaan olisi edes vaarallisessa

alipainoissa

se olisi hyvä

silloin olisin taas pieni ja sievä

puhdas ja suloinen

kietoudun

mahdollisimman lämpimään, pehmeään

ja mukavaan

en siedä enää mitään kylmää, karheaa

tai puristavaa.

on saatava olla niin hyvä kuin voi olla

tunne pitää olla tyytyväinen ja puhdas,

turvallinen ja lempeä

kuin kapaloitunut vastasyntynyt vauva,

viaton ja lämmin

en muista enää miten kauan olenkaan

ollut yksin, viikot menevät paljon 

nopeammin kuin ymmärrän ne käyttää

on kovin y k s i n ä i s t ä

ja ajattelen kuolemaa täysin levollisin mielin

jännitän jokaista nurkkaa ja

kolkkaa kehossani, 

pinnistän, suojaan itseäni näkymättömältä,

varpaat käpristyvät sisäänpäin,

hartiat viisi senttiä ylempänä,

sormet vimmatusti repien toisiaan

sitä ei edes huomaa

miten keho reagoi ahdistukseen

ja jännitykseen

miten se selvästi suojautuu,

valmistautuu vaaraan

vaikkei todellista vaaraa oikeastaan ole

olen elänyt monta päivää kuin jossakin

unessa, en muista ainottakaan asiaa

tai yksityiskohtaa mitä on tapahtunut

tiedän vain sen että itseinho ja masennus

ovat voimistuneet, paino noussut ja

hiukset vaalenneet

enkä jaksa enää välittää mistään

huomenna on hoitoneuvottelu

mut potkitaan polilta ulos

se on taas yhden ajanjakson päätös

mutten tiedä ollenkaan minne sieltä

oikein jatkan..

tulevaisuus on kumma juttu

mä en osaa oikein edes ajatella sitä

on vaikea keskittyä johonkin mikä

on vielä pitkän matkan päässä

tiedän että työkkäriin pitäisi ilmoittautua

joka päivä sen tiedostan mutten koskaan

saa aikaiseksi ennenkuin on myöhäistä

koulussa en vielä pärjäisi

romahtaisin täysin

ja tiedän etten töissäkään voi käydä

ehdotankin jotain kuntouttavaa

tai sitten se on vuoden sairasloma

mutta mua pelottaa valtavasti,

että jos joudun sairaslomalle,

käyttäisin sen vain sairauden pahentamiseen..

"Joo, kyllä mä olen kokoajan vain

enemmän sitä mieltä, että tässä

taitaa olla kyseessä Dissosiaatiohäiriö"